Kilpimaa on kansainvälinen toimija. Toimenkuvaan kuuluu pelastaa putkistoja Pohjois-Ruotsin Kiirunasta Helsinkiin. Välimatka näiden kaupunkien välillä on noin 1100 kilometriä. Se on matka joka vastaa karkeasti linnuntietä mitattuna matkaa Helsingistä Nuorgamiin, Suomen päälaelle tai matkaa Helsingistä Berliiniin.
Työ on pääasiassa kokonaisten viemärijärjestelmien puhdistamista. Työ on vaativaa ja tapahtuu usein ankarissa arktisissa olosuhteissa, pohjoisessa kun pakkanen saattaa painua alle kolmenkymmenen. Työstettävät kohteet ovat vaihtelevia, pääosin teollisuuslaitoksia, taloyhtiöitä, sekä kuntien- ja palvelurakentamisen kiinteistöjä.
Kilpimaalla työkalupakkiin on jo useamman vuoden kuulunut Kotopro raportointiohjelma. Kotopro on muotoutunut kiinteäksi osaksi arkea ja ohjelmaa käyttävien asiantuntijoiden määrä onkin kasvanut vuosien varrella kahdesta kahdeksaan.
Soitinkin Jyrki Halvarille kyselläkseni kokemuksia kentältä. Jyrki vastaa laajemmin kuntotutkimuksista Kilpimaalla, ja on käyttänyt ohjelmaa aktiivisesti raportointiin. Täräytin Jyrkille suoran kysymyksen, eli miltä se Kotopron käyttö on tuntunut?
“Kotopro on ollut meille ihan lottovoitto, jos ei seitsemän oikein niin ainakin kuus plus lisänumero”. Totesi Jyrki.
Aika voimakas kannanotto, innostun jo varovaisesti ja pyydän Jyrkiä kertomaan hieman tarkemmin arjesta Kotopron kanssa.
Kilpimaalla tehdään siis paljon käyntiraportteja, kuntotutkimuksia sekä raportteja tehdystä huoltotyöstä asiakkaalle.Näitä kuntotutkimuksia ovat mm. sadevesi-, salaoja- ja viemäritutkimukset. Niihin liittyen otetaan paljon kuvia sekä kännykällä että putkistokameralla. Raportoinnin työkaluna Kotopro on ollut nyt parin vuoden ajan.
Nyt nämä kaikki voidaan tehdä jo kentällä valmiiseen pohjaan. Niin kutsuttu sihteerin työ jää siis kokonaan pois ja aikaa säästyy. Kuvat ja teksti asettuvat nätisti määrämuotoiseen raporttipohjaan. Nämä pohjat ovat Jyrkin suunnittelemia eli siis yrityksen oman tarpeen ja tarkoitusten mukaisia. Pohjia myös päivitetään sitä mukaa kun tarjolle tulee uusia tuotteita asiakkaille.