Tosi murheellisia uutisia viikon varrelta. Yksi kuoli sähköiskuun ja toinen oli vammautunut 2011 sähköiskusta, jonka onnettomuuden tuomiot uutisoitiin. Kummassakaan tapauksessa työnantajaa ei vapauteta vastuusta.
Ennen vaarallisen työn aloittamista on arvioitava vaarat. Käytännöt ovat vaihtelevia miten, missä ja millaisiin töihin lähdettäessä tämä arviointi tehdään. Jossakin teollisuuden alalla vaarallisen työn arviointi tehdään aina työtä aloitettaessa, arviointeja siis tehdään päivittäin useita. Jos vaarallisen työn arviointi jää turvallisuussuunnitelmaan lauseeksi ja perehdytysasiaksi, niin on helppo uskoa, että käytänteet ovat työpaikka- ja työmaakohtaisia.
Työnantajan vastuu
Mikä on työntekijän vastuu arvioinnin tekemisessä tai tekemättä jättämisessä? Ei ole vaikea arvata onnettomuuden tapahduttua ja arviointia ei ole tehty, niin ainakin työnantaja on vastuussa.
Mitäpä jos varaallisen työn arvioinnin tekisi oma-aloitteisesti työntekijä omalla kännykällään. Aina uutta työtä aloittaessa. Kännykkäsovellus pistäisi miettimään edes minuutiksi mitä riskejä työhön kuuluu. Voisiko tällä olla myös laadullinen vaikutus? Uskon, että jos sovellus kysyy ”onko sähkölinjoja näkyvillä, joihin kouru voi osua” tai ”tunnistatko riskin, jos kylpyhuoneen lattialla on vettä” on onnettomuuteen joutumisen riski pienempi tai mennään alueelle, jossa työntekijä itse selkeästi tekee riskinoton.
Nykyaikaset välineet ovat jo kaikilla, sovelluksia huutaa
Kännykkäsovellus on helppo ja nykyaikainen. Vaarallisen työn arvioinnit tulevat kerätyksi automaattisesti ”pilveen” projektin oikeaan paikkaan ja ne ovat realiaikaisesti nähtävillä kaikilla projektin osapuolilla. Niillä on helppo kampanjoida, esim. jos tällä viikolla teemana on korostaa työkaverin huomioonottamista, niin laitetaan sovellukseen vaikka kilpailu ”Tällä viikolla eniten turvallisuushavaintoja ja kehitysehdotuksia työkaverin huomioimisesta tehnyt saa palkinnoksi…”
Miksi ostaistit jo nyt vanhaa
Vähän tekniikkaa. Koetko oikeana, että kännykkään joutuu lataamaan sovelluksia ja päivityksiä? Entä toimiiko päivittynyt sovellus jos kännykkä on vanhentunut tai itse kännykkä on jäänyt päivittämättä? Mitä jos sovellusta käytetäänkin internet-selaimen kautta. Tällöin ei edellytetä laitekohtaisia pävityksiä ja ennen kaikkea selaimesta aukeaa aina uusin versio, jonka olet tehnyt. Kaikki kampanjat tai lisäkysymykset voit tehdä itse ja ne ovat heti kaikkien käyttäjien käytössä – ilman päivityksiä. Uskomatonta!
Mobiili TR-mittaus on vakiinnuttanut asemansa
Tr-mittauksia tai vastaavia teollisuuden mittauksia (MVR, elemri…) tehdään tabletilla viikottain sadolla työpaikolla ja työmailla. Käyttö on laajentunut myös samalla kierroksella tehtäviin järjestys- ja puutelistojen tekmiseen. Kokemukset ovat hyviä ja sovelluksesta puhutaan jo laajasti kaikissa yrityksissä ja alan tapahtumissa. Yli 30 oppilaitosta on ottanut sen opetusohjelmaansa. Kaikkialla koetaan, että ajantasianen ja läpinäkyvä mobiili tiedonkeruu ja dokumentointi on parantanut laatua, vähentänyt sähläämistä ja nopeuttanut prosesseja. Pelkästään mobiili tr:n käyttö on puolittanut TR-mittauksen käytettävän ajan, puhumattakaan siitä, että samalla kertaa syntyy interaktiivinen ”nakkilista” puutteista ja virheistä.
Viranomainen tulee peliin mukaan
Viranomaiselle voi antaa näkymän yrityksen turvallisuushavaintoihin tai TR-mittauksiin. Miksi näin ei tehtäisi? Yritykset, joiden työturvallisuusasenne ja -kulttuuri ovat kunnossa, eivät jarruta tätä kehitystä. Miksi ylipäätään käydään yrityksissä, jotka voivat avata turvallisuussalkkunsa viranomaisen nähtäväksi ja josta viranomanen näkee realiaiaksesti, että töitä turvallisuuden eteen tehdään. Tekniikka palvelee viranomaista focusoimaan pimeille alueille, työpaikoille, joista havaintoja ja mittauksia ei tule.
Samuli Suomala, RI
Kirjoittaja on rakennusinsinööri, Kotopro Oy:n toimitusjohtaja ja jolla on satojen rakennusahankkeiden valvontakokemus.